tiistai 15. maaliskuuta 2011

Markkinointi netissä hakee muotoaan

Viime aikoina olen aina silloin tällöin ihmetellyt, kuinka hämärä toimituksellisen sisällön ja mainonnan raja netissä on. Toisinaan tekstimainonta ja normaali sisältö muistuttavat niin paljon toisiaan, että lukijan on mahdotonta olla varma siitä, kummasta oikein on kyse. Tämä johtuu tietysti siitä, että lain harmaalla vyöhykkeellä kulkeva mainonta lienee kaikkein tehokkainta.

Entäpä hakukoneoptimoinnin alaan kuuluva markkinointi? Silloin on syytäkin naamioida oikeastaan markkinointia oleva linkki aivan tavalliseksi sisällöksi. Muussa tapauksessa hakukonejätti ei arvosta linkkiä -- saattaapa hakukone tuomita sivuston näkymään tavanomaista heikommin. Pahimmassa tapauksessa epämääräisin keinoin hankittu linkitys sulkee sivuston kokonaan ulos hakutuloksista.

Tämänkaltaisista asioista ei juuri keskustella julkisuudessa, vaikka aihe aina välillä on esillä varsinkin nettimarkkinointiin eettisesti suhtautuvien puheenvuoroissa. Oma näkemykseni asiasta ei ole vielä täysin selvä: toisinaan olen puhtaasti kaidan tien kulkija, toisinaan eriasteiset harmaan sävyt tuntuvat täysin luontevalta toimintatavalta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Asiakkuudenhallinta (CRM) parantaa yrityksen tulosta

Olet varmasti kuluttajana törmännyt lukemattomiin erilaisiin kanta-asiakasjärjestelmiin. Kauppaketjut, huoltamot, kahvilat ja videovuokraamot ovat rakentaneet asiakkailleen erilaisia kanta-asiakasohjelmia. Siksi sinunkin lompakostasi todennäköisesti löytyy tukku erilaisia kanta-asiakaskortteja, joita näytät kaupan kassalla ostoksia maksaessasi. Saatat myös kerätä kantakahvilassa leimoja korttiin, jotta saisit vaikkapa joka kymmenennen kahvikupposen ilmaiseksi.

Jos olet yrittäjä, ja markkinoit tuotteitasi tai palveluitasi kuluttaja-asiakkaille, kannattaa sinunkin harkita jonkinlaisen kanta-asiakasjärjestelmän rakentamista. Hyvin suunnitelut kanta-asiakasjärjestelmät näet saavat asiakkaasi palaamaan yhä uudestaan ja uudestaan asiakkaaksesi. Asiakkaiden kertaostokset saattavat kasvaa. Samalla asiakkaan kannattavuus yrityksellesi paranee.

Kanta-asiakasjärjestelmä saattaa tuottaa yrityksesi päätöksentekoa varten hyödyllistä informaatiota. Automatisoidun datankeruun pohjalta voit analysoida asiakaskuntaasi aikaisempaa täsmällisemmin. Samalla tunnistat hyvät asiakkaat, joihin sinun kannattaa jatkossa kohdistaa markkinointiponnistelusi entistä täsmällisemmin. Tuottamattomiin asiakkaisiin ei sen paremmin pk-yrityksen omistajan kuin suuremmankaan yrityksen markkinointijohtajan kannata tuhlata paukkuja.

Tuottoisa kanta-asiakasjärjestelmä ei synny suunnittelematta. Kannattaa kuitenkin huomata alusta alkaen, että kyse on ennenkaikkea markkinoinnin, myynnin ja taloushallinnon projektista -- kanta-asiakasjärjestelmä ei ole ensisijaisesti tietohallinnon ongelma. Yrityksen omistajan kannaltahan tärkeintä on se, miten järjestelmä auttaa yritystä parantamaan yritysten tulosta. Siksi kannattaa huolehtia siitä, että projektissa kuunnellaan myyntimiehiä ja markkinointiväkeä ainakin yhtä paljon kuin nörttikonsultteja, joilla ei välttämättä ole käsitystä toimialasi kannalta tärkeistä kilpailutekijöistä.

Yrityksen kuin yrityksen kannattaa tietenkin rakentaa kanta-asiakasjärjestelmä atk-pohjaiseksi. Se säästää lopulta sekä rahaa että aikaa. Nykyään onkin tarjolla monia mainiota CRM-ohjelmistoja, jotka sopivat sekä pk-yrityksen että suuryrityksen tarpeisiin.

Vastaavasti myös palvelujen hintahaitari on suuri. Tee-se-itse-mies tai mikroyrittäjä saattaa valita kanta-asiakasjärjestelmäkseen jonkin avoimen lähdekoodin ratkaisun. Tällöin yrittäjältä edellytetään harrastuneisuutta ja kiinnostusta myös tietoteknisten ongelmien ratkaisuun. Useimpien kannattaa varmasti valita järjestelmä, jolle on tarjolla kaupallista tukea -- vaikka lopulta päätyisikin open source-ratkaisuun. Suomalaisen yrittäjän kannattaa myös suosia suomalaisia ohjelmnistotaloja. Tällöin ohjelmisto varmasti ottaa huomioon pienen kielialueen erityispiirteet: et joudu taistelemaan huonon lokalisoinnin kanssa.

Nykyään kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, tarvitseeko kanta-asiakasjärjestelmä oman palvelimen. Varmasti helpointa yrittäjän kannalta on hankkia ratkaisu, jossa varsinainen ohjelmisto pyörii CRM-palveluntarjoajan laitteistolla. Tällöin myös kanta-asiakasjärjestelmän data on varmasti asianmukaisesti varmuuskopioitu. Näin yrityksesi ei yllättäen menetä kenties tärkeintä kilpailuvalttiaan!